Kun
kaikki muut suuntasivat mökille viettämään juhannusta, jäin
kaupunkiin suorittamaan ehkä viimeisintä työviikonloppua enne
pojan syntymää. Juhlin viimeksi koko pyhää 17-vuotiaana, joten en
tunnusta jääneeni mistään pois – ravintola-alalla ollaan
silloin töissä, kun muut on vapaalla. Lisäksi tämä oli viimeinen
viikonloppu, jolloin olin täysin yksin kotona.
Juhannus
ja vappu ovat odottajan lempi juhlapyhiä, sillä Suomessa molempiin
kuuluu alkoholin runsas nauttiminen. Jotenkin meillä on kotona
mennyt vapaalla niin päin, että herran hakiessa itselleensä
jääkaapista oluen, hän samalla hakee pakastimesta minulle jäätelön
– ihan kuin se korvaisi kaiken! Jäätelö on ehkä ollut suurin
raskaushimoni (=tekosyy... ennenhän en näin paljon syönyt...),
muttei todellakaan vie muita himojani pois.
Ennen
kuin sain tietää olevani paksuna, join kuohuviiniä viikoittain.
Tämän tavan on korvannut paljon kiistelty Magnumin synttäri-jätski,
jonka väitetään olevan kuohuviinin makuinen. Muuten en varmaan
koko hömpötykseen koskiskaan, mutta viimeisen seitsemän kuukauden
jälkeen pystyn maistamaan (siis kuvittelemaan) cavan raikkaan
poreilevan maun. Ja näin kesän pahin himo on voitettu.
Jäätelöhimollani
ei näy enää loppua. Kesäni parhaimmat viihdyttäjät ovat olleet
eskimot (muruilla ja ilman), Kari Grandi ja Ville Vallaton. En ole myöskään unohtanut lapsuuteni suurta suosikkia Classikin perinteistä.
Neuvolassa kuuntelen kuinka painoni ei nouse tarpeeksi – lohdutan
terkkaria, että yritän työstää asiaa koko ajan. Sitäpaitsi,
miksi kesän jädetarjonta olisi niin loistava, jossei se olisi
tarkoitettu syötäväksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti